On varmasti niin, että valmennusfilosofia perustuu hyvin paljon valmentajan henkilökohtaisiin elämänkokemuksiin sekä ominaisuuksiin, ja siksi jokaisen valmentajan filosofia on omanlaisensa. Alla oleva lista asioista (ns. filosofiani) ei ole täydellinen, sillä tuskin olen muistanut listata siihen kaikkia ajatuksiani, eikä se myöskään ole pysyvä, sillä jokainen kohtaamani ja varsinkin valmentamani ihminen muuttaa ja tuo oman lisänsä ajatusmaailmaani.
Yleisiä asioita
Valmentajan tärkein tehtävä on tukea ja auttaa urheilijaa menestymään ja pääsemään tavoitteisiinsa. Urheilijan etu on valmentajan etu. CrossFit-salin omistajana asiakaspalvelu ja valmennus ovat joskus ristiriidassa. Hyvä valmennus ei välttämättä ole aina sitä, että tehdään juuri niin kuin asiakas (urheilija) haluaa.
Valmentajan on pyrittävä kehittymään koko ajan. Jokaiselta ihmiseltä voi oppia jotain uutta. Mieli pitää pitää avoimena, eikä omien epävarmuuksien (egon) pidä antaa estää kehitystä.
Koitan pyrkiä pitkäjänteisyyteen. Tulokset eivät tule hetkessä. Haluan työskennellä samojen urheilijoiden kanssa mahdollisimman pitkään. Tosin ymmärrän, että valmentajan vaihtaminen saattaa toisinaan tehdä hyvää itse kullekkin. Uusien kilpaurheilijoiden kanssa tulee kuitenkin usein tehtyä liikaa turhia treenejä, kun vielä ei välttämättä ole tunnistettu todellisia ongelmakohtia. Kun on valmentanut yhtä urheilijaa pidemmän aikaa, on helppo tehdä tehokkaita ja laadukkaita treenejä, joissa treeni on kohdennettu juuri oikeisiin asioihin. Puhtaasti saliohjelmaa tekevien treenaajien kanssa tätä ongelmaa ei tule. Monipuolinen saliohjelma kattaa lähes kaikkien yksilöiden tarpeet. Tarpeen mukaan voidaan tehdä ohjelmaan pieniä lisiä tai muutoksia.
Koitan oppia virheistä: Kaikille sattuu virheitä ja niistä pitää ottaa opiksi. Oma kompastuskiveni on ehdottomasti liiallinen innostuminen, kun jollakulla treeni kulkee. Järki pitää koittaa pitää kädessä. Innostumista voi myös verrata ahneuteen. Liika on liikaa ja se saattaa helposti johtaa loukkaantumisiin, niin yksittäisissä treeneissä, kuin treeniohjelmassakin. Loukkaantumiset katkaisevat treenin, mikä on kaikkein epäedullisin tilanne kaikille osapuolille.
Ei pidä vaatia liikaa yksittäiseltä treenitapahtumalta. Kannattaa keskittyä vain tiettyihin asioihin varsinkin silloin, jos samoissa treeneissä on paljon osallistujia.
Kuuntele urheilijaa – urheilija saa vaikuttaa omaan treenaamiseensa. Etenkin kokeneet urheilijat tietävät hyvin oman kuntonsa.
Ohjelmia ei tarvitse orjallisesti noudattaa, vaan muokkailla tilanteen mukaan. Hyvä esimerkki on se, että kipeänä ei tietenkään voi treenata vaikka ohjelmassa treeni olisi. Jos ei kulje niin ei kulje. Ei väkisin. Jos taas enkat paukkuu, niin voi niiden välillä antaa paukkua.
On useita eri tapoja tehdä sama asia oikein. Oma tapa toimia on hyvä pystyä perustelemaan selkeästi ja ymmärrettävästi. Urheilija saa vaatia perusteluja, sekä kyseenalaistaa valmentajan toimintaa. Luottamus valmentajaan säilyy juuri toiminnan perusteltavuuden kautta.
Ryhmähenki ja toisten tukeminen on tärkeää. Kilpailu urheilijoiden välillä on tietenkin luonnollista myös oman ryhmän sisällä, mutta se pitää koittaa pitää positiivisena. Tässä mielestäni valmentajalla on tärkeä rooli. Jokaisen onnistumiset on huomioitava, eikä ole hyvä suosia toisia enemmän. Joskus henkilökemiat ovat paremmat jonkun tietyn urheilijan kanssa, kuin jonkun toisen. Tämän ei pitäisi antaa vaikuttaa valmentamiseen, koska henkilökemiat saattavat perustua asioihin joita kukaan ei itse voi valita. Kaikkia ei välttämättä pysty valmentamaan ainakaan kilpatasolla. Joskus ajatusmaailmat vaan ovat liian erilaiset. Pitää osata luopua urheilijasta. Jossain tälle urheilijalle voi olla olemassa hänelle sopivampi valmentaja.
Onnistumiset ja epäonnistumiset
Kaikki haluavat onnistua ja tulla huomatuksi. Onnistumiset pitää huomioida. Onnistumiset ovat se suola, josta ammennetaan voimaa jatkaa. Etenkin lasten ja nuorten kehittyvä itsetunto tarvitsee paljon kehuja ja kannustusta.
Epäonnistumiset ovat sallittuja, kunhan ne eivät johda loukkaantumisiin. Rakas pikkuveljeni sanoi joskus, että häviäjän voitto on tilaisuus oppia uutta. Epäonnistumisista pitää siis ottaa opiksi. Samoja virheitä on turha toistaa.
Tekniikat ja laatu
CrossFit on laji, jossa on aivan valtavasti liikkeitä, joiden tekniikat on opittava hyvin. Tekniikoiden on oltava hyvät, ennen kun kiloja tai intensiteettiä lisätään. Treenaaminen on tehokkainta silloin, kun keskitytään laatuun, ei määrään, eikä kiloihin. Kun urheilija on tuttu, on hyvin helppo keskittyä heikkouksien hiomiseen, heittäen mukaan välillä vähän vahvuuksiakin, jotta pääsee pitämään hauskaa.
CrossFit vetää puoleensa ihmisiä, jotka rakastavat rääkkitreeniä. Rääkkitreenit ovat hyviä, jos niiden määrä on oikeassa suhteessa lepoon ja ylläpitävään treeniin. Tässä valmentajan rooli korostuu.
Liikaa ei pidä treenata yksittäistä asiaa, sillä yksin liiallinen yrittäminen voi pysäyttää kehittymisen. Jos joku asia ei meinaa onnistua, voi välillä keskittyä johonkin ihan muuhunkin.
Urheilijan alkutaival
Alussa urheilija tarvitsee enemmän tukea ja läsnäoloa treenaamiseen. Pidemmällä tähtäimellä treenaaminen itsenäisesti sujuu paremmin ja voi olla monelle mielekkäämpää. Ensimmäinen vuosi on usein tutustumista urheilijaan ja hänen henkisiin ja fyysisiin ominaisuuksiinsa. Toiset on helpompi oppia tuntemaan, kuin toiset. Todellinen työ saattaa alkaa vasta ”tutustumisjakson” jälkeen.
Lapset ja nuoret
Lasten valmentaminen perustuu aluksi leikkiin ja hauskaan yhdessä tekemiseen. Teini-iässä motivaatio tavoitteelliseen treenaamiseen kasvaa ja treenin haasteellisuutta pitää lisätä. Toki jo 9-vuotiailla voi olla kisatavoitteita, mutta niiden ei pidä mielestäni olla liian vakavia.
Painoluokkalajeissa painoon ei pidä kiinnittää huomiota lapsilla, ellei lapsella ole merkittävää ylipainoa.
Lasten- ja nuorten valmentaminen eroaa paljon aikuisten valmentamisesta, toisaalta aikuisetkin tykkäävät välillä lasten leikeistä.
-Sanni
