Budapest Throwdown – kisaraportti

3-6.6 boxiltamme suuntasi kohti Budapestia viisipäinen joukko, joista kolme osallistui kyseisenä viikonloppuna järjestettyyn CrossFit-urheilijoille suunnattuun joukkue kisaan. Alla Oinosen Minnan kertomus kisan tapahtumista.

 

Tiimi (1)
Kisatiimi kasassa

Reissussa mukana olivat kisajoukkue Antti, Eetu ja Minna, koutsi Sanni ja kisajoukkueesta loukkaantumisen takia sivuun jäänyt Jon, joka piti huolen joukkueen viihdyttämisestä kaikin tavoin.

Saavuimme perjantaina hyvissä ajoin kisapaikalle kuuntelemaan kisabriiffiä. Tapahtumapaikka oli moderni urheilukeskus MOM Sport.
Sieltä löytyy urheiluhallia, kuntosalia, CrossFit-sali, ulkoliikuntapaikka, pari uima-allasta, kahvilaa eli kaikin puolin puitteet olivat kunnossa. Urheilukeskuksen
vieressä oli kauppakeskus, jossa käytiin syömässä ja vähän shoppailemassakin. Kisapaikka rakentui MOM-Sportin parkkipaikalle: räkit ja nostolavat 10:lle tiimille.

Lauantain kisalajit olivat jo etukäteen tiedossamme, joitakin muokkauksia järjestäjät olivat niihin tehneet. Painoja oli nostettu ja toistomääriä muokattu. Uutena lajina
perjantaina tuli ilmi uintiwod, josta oli jo etukäteen vihjailtukin. Erityisesti tämä uintilaji aiheutti jännityksen tunnelmaa Tuusulan kisatiimissä. Uintilaji oli: 10 minuutissa 20 m uintia + 12 hiekkasäkkitempausta + 20 m uintia ekalla kierroksella, kaikki tiimin jäsenet tekivät kierroksen vuorollaan, joka kierroksella tempausten määrä laski kahdella toistolla. Laji meni meiltä ihan ok, kukaan ei hukkunut.

Joukkueena kisailu on aivan eri luontoista kuin henkilökohtaiset kisat. Jokaisen lajin flow kannattaa käydä tiimin kanssa etukäteen läpi, niin saa käsityksen monenko toiston kohdalla kannattaa vaihtaa ja missä kohtaa on parasta seisoskella odotellessa omaa vuoroa, niin että vaihdot sujuvat mahdollisimman soljuvasti. Etukäteen lajia kokeillessa saa käsityksen siitä, kuinka kauan eri liikkeiden tekeminen vie aikaa koko tiimiltä. Ekassa lajissa oli 12 minuuttia aikaa etsiä 3 rep max hang clean, 2 rep max jerk ja 1 rep max tempaus, ennen voimaliikkeitä voimisteltiin 12 toes to bar, 9 HSPU ja 6 bar muscle uppia. Voimaliikkeitä kaikki sai kokeilla 2 kertaa ja tähän meillä tuhlautui liikaa aikaa. Lajista jäi huono maku siksikin, että bar muscle up toistomääristä oli epäselvyyttä, ennen lajin aloitusta määrä oli naisilla 4 ja suorituksen aikana tuomari huusi, että toistomäärä onkin 6. Pasmathan siinä sekosi. Loppujen lopuksi toistomäärä oli muilla joukkueilla ollut se 4. Tempausta emme päässeet edes yrittämään tässä lajissa, Eetun 115 kilon tempaus olisi jo yksistään nostanut sijoitustamme paljon. Harmitti kovasti.

Heti kisojen alkuun kävi siis selväksi, että tuomarilinja kisoissa on kyseenalainen. Vaikka kuinka yritti olla tästä välittämättä, niin kyllä se epäkohta raivostutti moneen kertaan. Olimme joka lajissa ensimmäisessä hiitissä ja emmekä päässeet näkemään toisten joukkueiden oivalluksia sääntöjen soveltamisesta etukäteen.

Hauska juttu, joka varmasti jää elämään, kunnes toisin todistetaan: hang cleaneja tehdessä tuomarin palaute Antille, kun tangossa oli Antin muistin mukaan 200 kg eikä viimeinen toisto harmillisesti noussutkaan: chicken leg!

13320480_1036158369753586_8418457715347552556_o
Antti tempaa ja Eetu kannustaa

Kisalajit kaikenkaikkiaan olivat tosi kivoja, ei liian hankalia ja sopivan vaihtelevia, painot tosin olivat aika haastavia, osalle meistä (ei Eetulle). Toinen laji oli perinteinen chipper, tehtiin 3 kierrosta 40 toistoa leukoja, mavea, wall ballia ja box jump overeita 14 minuutin ajan. Tässä lajissa Antin fudiskunto oli terästä. Kolmas laji sisälsi köysikiipeilyä, tuplahyppyjä, OHS 80/50 kg ja soutua, lajien välissä juostiin slam ja wall ballin ja hiekkasäkin kanssa. Aikaa oli 20 minuuttia. Soutuaikaa lajissa jäi n. 10 minuuttia ja sen aikana piti kerätä mahdollisimman paljon kaloreita. Unkarin kuuman auringon alla soutuosuus otti pumpun päälle oikein huolella. Rankan päivän päätteeksi päästiin vielä pulahtamaan uima-altaaseen.

Sunnuntain lajit, finaalia lukuunottamatta paljastettiin lauantai-iltana. Ekassa wodissa, laji 5, päästiin kokeilemaan slam ball cleania, siinä 50/30 kg pallo piti heittää olkapään yli yhteensä 100 kertaa. Sen jälkeen tehtiin 100 shoulder to overhead 60/40 kg ja lopuksi soudettiin 1000 m. Tämä laji sujui meiltä hyvin, lopun soudun olisimme voineet miettiä järkevämmin, nyt vaihtoja tuli turhan monta. Voitimme oman hiittimme. Tämän lajin jälkeen vain 20 parasta joukkueita jatkoi kisoja. Odottelimme tovin tuloksia ja kyllä, sijalta 20 meidän kisat jatkuivat vielä.

Sunnuntain toinen ja kolmas laji tehtiin putkeen. Laji 6:ssa oli 5 minuuttia aikaa. Kaksi joukkueen jäsentä teki 3 mavea 150 kg tangolla, kolmas roikkui tämän ajan rekkitangossa. Mavejen jälkeen 150 kg tankoa pidettiin ylhäällä ja kolmas teki toes to bareja. Toes to bareja piti tehdä yhteensä 90 kpl. Tästä selvisimme noin 4 minuutissa ja saimme levätä loppuajan, kunnes seuraava osio alkoi. Laji 7 alkoi 5 minuutin kohdalla ja kesti 12 minuuttia. Tässä lajissa tarvittiin keuhkoja ja voimaa. Lajissa oli 3 kierrosta parin kanssa bar facing burbeita ja tempausta. Burbeet vähenivät ja tempauspaino kasvoi. 40 burbeeta + 36 tempausta 60/40 kg, 30 burbeeta + 24 tempausta 70/45 kg, 20 burbeeta 80/50 kg. Burbeita teimme niin, että vaihdoimme tekijää aina 2 burbeen jälkeen, jolloin sama henkilö teki 4 burbeeta putkeen. Tässä taas yksi esimerkki joukkuekisojen taktikoinnista. Tässä lajissa pääsimme tekemään 70 ja 45 kilon tempauksia. Kisamme päättyivät tähän lajiin.

Päivän päätteeksi kannustimme Vaasan master-sarjassa kisannutta joukkuetta. He yltyivät ylittämään itsensä tekemällä hienoja rengasmuscle-up-suorituksia koko suomalaisjengin huutaessa vieressä. Tästä jäi kaikille hyvä mieli ja tsemppi päälle tulevia kisoja ajatellen. RX sarjassa kisaili myös Jyväskylän joukkue, heillä kisat menivät hienosti, sijoitus 12. Meidän sijoituksemme oli 20. Paras sijoitus saatiin sunnuntaina 5:ssä lajissa, slam ball+shoulder to overhead+ soutu, olimme siinä 11.

Kaikki kisatulokset löytyvät täältä: https://www.facewod.eu/en/events/bptd-final/leaderboard

Yhteenvetona sanoisin, että kisareissu oli kokemisen arvoinen, matkaseurueemme mitä viihdyttävin ja Budapest kiva vierailukohde. Majoituimme Budan linnan kupeessa airbnb:n kautta varatussa asunnossa, sijainti oli kisoja ajatellen hyvä. Alku- ja loppuverryttelyksi kipusimme aika paljon portaita kukkulalta alas ja takaisin ylös. Ruuan ja juoman hintataso Unkarissa on edullinen ja kisabudjetillamme saimme tankattua muutaman kerran ravintolassa ja ostettua aamupalatarpeet asunnollemme.

 

 

Kiitos vielä kerran kaikille joukkueen tukijoille! Toivottavasti saadaan Tuusulasta ja Järvenpäästä joukkueita ja osallistujia kisoihin mukaan jatkossakin, on se sen verran kivaa puuhaa!

Parhain terveisin joukkueen puolesta,
Minna

Suurkiitokset kisamatkamme tukijoille, joita olivat Craft Sportswear, Eskatek Oy, ja Uudenmaan Catering Oy.