Game Ready Kylmäkompressiohoidot

Game Ready kylmäkompressiolaitetta voi käyttää esimerkiksi treenin jälkeiseen palautumiseen, akuutteihin vammoihin ja leikkauksen jälkeiseen palautumiseen. Laitetta voi käyttää polviin, käsivarsiin, olkapäihin ja lantion sekä alaselän hoitoon.

Game Ready kylmäkompressiolaite tulee olemaan CrossFit Tuusulassa ensi viikosta lähtien kuukauden eteenpäin.  Laitetta voi käyttää  30€ hinnalla rajattomasti kuukauden aikana. (Lasku tulee WODconnectiin). Varaa paikkasi hoitolaitteelle sähköpostilla tai suoraan Sannilta tai Valtalta salilla.

Konetta voi käytää kerralla enintään 30 min, jonka jälkeen on pidettävä saman verran taukoa ilman kylmäkompressiota. Hoidon voi toistaa niin monta kertaa, kuin haluaa. Ruuhka-aikoina esimerkiksi heti WOD:ien jälkeen laitetta voi käyttää maksimissaan 5 min. Jos ruuhkaa tuntuu tulevan paljon, luomme käytölle varausjärjestelmän. Laitetta voi käyttää myös 10 € kertamaksuhintaan. Laitetta voivat käyttää muutkin, kuin omat treenaajamme.

Salilla on pakastin, josta löytyy jääpalamuotteja. Jääpalamuotti pitää täyttää vedellä ja pakastaa aina, kun jäät on käytetty.

Toivomme koneesta palautetta, jonka perusteella mietimme, otammeko koneen vakituiseen käyttöön jatkossa.

 

-Sanni & Valta

crossfittuusula(at)gmail.com