Karjalan Kovin Karsinta 2015

Karjalan Kovimpien karsinta on ovella. Karsinnat alkavat perjantaina 26.6. ja päättyy sunnuntaina 5.7. Karsintoja voi siis suorittaa reilun viikon ajan. Varsinainen kilpailu sijoittuu Lappeenrantaan 15-16.8.

Karsintojen suorittaminen CrossFit Tuusulan boxilla

CrossFit Tuusulassa karsinnat suoritetaan lauantaina 27.6. klo 13:00-14:00. Toinen mahdollisuus on suorittaa karsinta torstaina 2.7. klo 19:00-20:00. Näinä aikoina tuomarointi on tarjolla boxin puolesta. Karsintalajit voi suorittaa niin monta kertaa kuin haluaa. Lämmittelyt on hyvä olla tehtynä etukäteen. Karsinnassa tarvittavat välineet otetaan käyttöön tasatunnilla, eli kun päätunneille osallistujat eivät enää tarvitse niitä. Torstain vuorolla välineitä voi alkaa lastailemaan jo etukäteen Open Gymin aikana.

Karsintojen suorittaminen muina aikoina

Jos em. ajankohdat eivät jostain syystä ole sopivia, voi karsintoja suorittaa omalla ajalla seuraavasti:

  1. Järjestää itselleen tuomarin hyvissä ajoin ennen karsinnan suorittamista ja hyväksyttää tuomarin Valtalla ja Sannilla. Tuomarilla on hyvä olla minimissään 1 v kokemusta CrossFit-treenaamisesta. Suosimme L1-kurssin käyneitä.
  2. Suorituksen voi videoida, ja videon voi toimittaa Sannille tai Valtalle, jotka suorittavat videon tuomaroinnin. Videoinnissa käytetään CrossFit Games Open – standardeja.

Kun karsinnat suoritetaan omalla ajalla, on ne tehtävä pikkusalissa, kun siellä ei ole muita tunteja tai pääsalissa vain silloin, jos se ei ole päätuntien käytössä. Myös treenivälineet ovat ensisijaisesti päätuntien käytössä (esim. soutulaitteet). Pikkusali on vapaassa käytössä 27.7. eteenpäin. 26.7. klo 18:30-20:00 siellä on vielä CrossFit Kids viimeistä kertaa tänä kesänä.

Näihin ohjeisiin voi tulla muutoksia boxin puolesta. Pidä niitä silmällä.

Hurjasti tsemppiä karsintoihin! Jos et niihin osallistu, tule ihmeessä paikalle kannustamaan!

Lisää Karjalan kovimmasta