Alkeiskurssi-uutuutemme on Mamma-On Ramp. Mamma-On Ramp on tarkoitettu nimensä mukaisesti äideille, joilla on pieniä lapsia, tai jotka odottavat lasta, mutta pystyvät treenailemaan ja liikkumaan jo jonkun verran. On Rampilla tietenkin liikutaan oman kehon vaatimusten mukaisesti ja lopussa on oma osio vatsa- ja lantionpohjalihasten treenaamiselle, ja oman lapsen voi pitää treeneissä mukana. Myös isommat lapset voivat tulla mukaan, jos hoitopaikkaa ei löydy. Näille vähän isommille lapsille löytyy tilat muksuparvelta. On rampilta valmistuu normaalisti täysiveriseksi CrossFittaajaksi ja voi jatkaa treenaamista kaikilla CrossFit Tuusulan tunneilla. Mammoille järjestetään myös oma MammaWOD-tunti päivisin, jonne oman tenavan voi ottaa mukaan. Yksi treenivuoro kestää 1,5 h jolloin aikaa on riittämiin käydä tekniikat läpi vaikka tenavat välillä vaatisivatkin osansa huomiosta.
Toivomme, että synnytyksestä on kulunut aikaa vähintään 3 kk, jotta perusliikkeet, kuten kyykkyyn meneminen, onnistuu. Mamma On Rampilla tehdään jokaisen treenin lopussa lantionpohjaa vahvistavia harjoituksia.
Kurssin vetäjänä toimii Tanja Mäntyvaara. Tanjalla on CrossFit Level 1 Trainer koulutus ja hän on harrastanut lajia neljän vuoden ajan. Tanjalla on 10 kk ikäinen tyttö mukana kurssilla.
Aikataulu:
Tiistai 4.10 klo 8.30-10
Torstai 6.10 klo 9.30-11
Maanantai 10.10 klo 8.30-10
Torstai 13.10 klo 9.30-11
Tiistai 18.10 klo 8.30-10
Hintaan kuuluu loppukuun treenit.
Rohkeasti mukaan iloisella mielellä!!
Varaukset ja lisätietoa täällä
-Sanni