Kun aloitin CrossFit-treenin CrossFit Tuusulassa reilu vuosi sitten, mun tavoitteena oli oppia mahdollisimman paljon uusia juttuja. En tiennyt lajista kovinkaan paljoa, joten en osannut asettaa sen ihmeellisempiä tavoitteita itselleni. Toki koen vieläkin olevani aika aloittelija, eikä opittava koskaan lopu kesken. Haluan siis edelleen oppia mahdollisimman paljon uutta ja kehittyä jo opituissa liikkeissä, ladata enemmän painoa tankoon ja pystyä tehdä rankempia liikevaihtoehtoja kun kevyempi versio liikkeestä on opittu. Silti myöhemmin rinnalle on tullut myös selkeämpiä tavoitteita, kuten joidenkin tiettyjen taitoja vaativien liikkeiden oppiminen ja esimerkiksi tempaus on ollut tänä keväänä mulla sellanen liike, johon oon halunnut erityisesti panostaa. Myös kyykyt on ollut sellanen heikkous, mitä oon halunnut viedä eteenpäin, ja treeneissä tehdäänkin paljon voimaharjoittelua, joten kehitys on ollut aika hyvää.
Tuusulan CrossFit-salilla olen kokenut saaneeni hyvää valmennusta, saan henkilökohtaista palautetta sekä tsemppiä ja koutsit auttavat jos jokin mietityttää. Valmentajia oikeesti kiinnostaa meidän kehittyminen, eikä asiakkaita päästetä ihan helpolla. Treeneissä saa viimeistään pyytämällä lisävinkkejä eri liiketekniikoiden kehittämiseen ja tekniikoissa edetään vaihe kerrallaan, eli ensin hiotaan yhtä juttua ja kun se on opittu, voi alkaa hifistelemään vähän enemmän. Jos jotain liikettä ei pysty/osaa tehdä, sen voi skaalata omaan taitotasoon sopivaksi ja lähteä pikkuhiljaa kehittämään liikettä standardin mukaiseksi.
Mua kiinnostaa paljon kaikki taito- ja kehonpainojutut, ja onkin todella hyvä juttu, kun meillä on taitokausi erikseen. Silloin ehtii käymään liikkeitä kunnolla läpi ja viime taitokaudella tulikin opittua paljon uutta. Salille pääsee myös itsekseen treenaamaan jos on jotain erityistä mitä haluaa oppia. Kaikkea ei treeneissä ehdi niin kunnolla käymään läpi, mutta siksi onkin loistava juttu, että on mahdollisuus treenata itsekseen myös niin, että valmentaja on paikalla ja tarvittaessa auttaa. Myös treenikavereilta oon useinkin kysellyt vinkkiä, ja sitäkin kautta on tullut paljon lisää tietotaitoa. Taitojuttuja voisi kuitenkin olla vielä lisää muutenkin kun vain taitokaudella, esimerkiksi WODeihin niitä voisi ujuttaa enemmän.
Tunteja on monipuolisesti tarjolla. Löytyy ainakin joogaa, kuntonyrkkeilyä, painia, kehonhuoltoa, pilatesta ja voimistelua. Nuo kaikki tukee myös crossfittreeniä omalla tavallaan, ja esimerkiksi keho tulee huollettua paljon paremmin ryhmässä ohjaajan kanssa kuin yksin. Liikkuvuus tuleekin mulla monessa liikkeessä vastaan, ja oon saanut siihen paljon apua kehoa huoltavilla tunneilla ja myös ihan perus treeneissä. Kun noita liikkeitä tietää, on taas vähän paremmat eväät huoltaa kroppaa kotonakin. Myös valmentajien kanssa ollaan yhdessä mietitty mikä paikka kiristää esimerkiksi valakyykkyä tehdessä, ja sitä kautta osaa kiinnittää erityistä huomiota ongelma-alueisiin.
Tärkein pointti kehittymisessä on kuitenkin ollut se, että treeneihin on aina kiva tulla. Porukka on huikeeta ja tunneilla on aina mieletön tsemppi päällä! 🙂 Aika helposti tulee siis lähdettyä vähän huonompanakin päivänä kun tietää, mikä energia ja tekemisen meininki boksilla on vastassa. Yksin on niin helppoa luovuttaa, mutta tilanne muuttuu heti, kun treenataan porukalla ja kaikki tsemppaavat toisiaan.
-Amanda Silfver
.
Olen harrastanut CrossFittiä kohta kaksi vuotta. Kun aloitin CrossFitin minulla ei ollut aikaisempaa kokemusta mistään näin fyysisestä lajista. Mielestäni lajin yksi parhaimmista puolista on juurikin se, että lajin voi aloittaa kuka vain ja ei tarvitse valmiiksi olla kokemusta sen kaltaisesta lajista. Tunneille tehdyt treeniohjelmat skaalataan jokaiselle sopivaksi ja tunneilla voi olla hyvinkin eritasoisia harrastajia.
CrossFit-treeneissä pidän lajin monipuolisuudesta, joka kerta on eri treeni, joskus enemmän painonnosto painotteinen, välillä taas taitoa ja kehonpainotreeniä. Itse pidän eniten painonnostosta, siitä kun puristaa sitä viimeistä toistoa, kun se on siinä ja siinä saatko sitä viimeistä edes tehtyä, se onnistumisen tunne kannustaa lajissa eteenpäin ja yrittämään aina isommilla painoilla ja kokeilemaan niitä omia maksimejaan. Lajissa pidän myös siitä, että valmentaja on koko treenien ajan neuvomassa ja ohjeistamassa liikkeiden tekemisessä. Se juuri kannustaa kokeilemaan raskaampia painoja, kun tietää että joku on neuvomassa jos liikkeiden tekniikka kärsii, joten ei tarvitse pelätä paikkojen rikkoutumista.
Oma tavoitteeni olisi joskus uskaltautua painonnostokisoihin tmv. Se olisi varmasti kiva ja erilainen kokemus ja siellä varmaan saisi itsestään vielä vähän enemmän irti kuin normi treeneissä.-Nea,15
.
Aloitin CrossFitin vajaa kolme vuotta sitten Tuusulan boksilla ja laji vei mukanaan heti! Sen haastavuus ja monipuolisuus koukuttivat ja koukuttavat edelleen, mutta ehkä upeinta oli porukka, jonka kanssa treenit tehtiin. Yhteisöllisyys on Tuusulassa omaa luokkaansa, väitän näin 🙂
Jotta paketti on kasassa, tarvitaan edellisten lisäksi sitoutunut ja osaava valmennus, virheet on korjattava heti, koska treeni on kuormittavaa oikeinkin tehtynä. Ottaen huomioon, että edelleen käyn useita kertoja viikossa treenaamassa, on todettava, että Tuusulassa kokonaisuus on kunnossa! Itse asiassa, treenihetki on se päivän paras hetki 🙂
-Jenni
.
Olen 46-vuotias kuntoliikuntataustainen peruskankea toimistotyöntekijä Tuusulasta. Olen matkan varrella harrastanut vuosia kuntosaliharjoittelua, lenkkeilyä, rullaluistelua, ryhmäliikuntatunteja yms. mutta lähes aina treenaamisessa on ollut sellainen sivumaku, että treenaan koska se on hyödyllistä, en siksi että siihen olisi varsinainen palo. Varmaankin samasta syystä liikunta tuntui usein ”välttämättömältä pahalta” ja ajoittain hyvinkin yksitoikkoiselta. Treenimotivaation kohentamiseksi päätin kesäkuussa 2012 osallistua CrossFit Tuusulan On Ramp-peruskurssille ja tuo päätös tuottaa edelleenkin nyt neljän vuoden jälkeen lähes päivittäistä iloa. Alussa laji vei kokonaan mukanaan ja tuli ehkä treenattua liikaakin. Nyttemmin viikoittaiset treenimäärät ovat keskiarvoltaan ehkä noin 3,5 kertaa / viikko + hieman kehonhuoltoa siihen päälle. Ylipuhuin myös vaimoni ja kaksi teini-ikäistä poikaani kokeilemaan lajia Tuusulassa ja vaimoni on nyt harjoitellut noin kolmen vuoden ajan ja nuorempi poikani kohta kaksi vuotta. Vanhempi poikani palasi toistaiseksi salibandyharrastuksensa pariin, mutta mahdollisuuksien rajoissa on, että CrossFit tulee taas kuvioihin mukaan jossakin vaiheessa.
Mikä lajissa kiinnostaa ja miksi CrossFit Tuusula on oiva paikka sitä harrastaa? Lajin monipuolisuus on ykkösasia – salin ohjelmointi on sellainen, että neljän vuoden aikana en kertaakaan ole tehnyt täysin identtistä treeniä useammin kuin yhden kerran, joten monotoniseen toistoon ei pääse kyllästymään. Toinen itselleni toimiva juttu on lajin yhteisöllisyys – Tuusulassa on mukava porukka, joka koostuu koko kirjosta treenaajia ikähaitarilla 16 – +60v ja johon uudet harrastajat toivotetaan lämpimästi mukaan. Joukossa on niin liikuntaan myöhäisherännäisiä, kaltaisiani tavallisia keski-ikäisiä kuntoliikkujia kuin nykyisiä tai entisiä huippu-urheilijoitakin ja kaikkea siltä väliltä. Kolmas iso asia on uuden oppiminen – en olisi jokunen vuosi sitten uskonut, että pystyn kävelemään muutaman metrin käsilläni, hyppimään tuplahyppyjä hyppynarulla, tekemään (kömpelöitä) kärrynpyöriä tai että tietäisin mitään painonnostoliikkeiden perustekniikoista. Nämä kaikki +40-vuotiaana opittuja juttuja. Lisäksi tietysti lihaskunto, liikkuvuus ja aerobinenkin kunto kohenee siinä sivussa. Viimeisenä, vaan ei vähäisimpänä tärkeänä tekijänä on osaava ja motivoiva valmennus – on tärkeää, että valmentajat ohjaavat suorituksia aktiivisesti hyvässä hengessä ja virheitä korjaten, jotta harjoittelu olisi kaikilla turvallista ja nousujohteista. Tämä edellyttää, että valmentajilla on kokemusta ja näkemystä – pelkkä muodollinen tutkintolappu ei tuota kokemusta tuo, vaan se edellyttää ns. ”kilometrejä”. Olen vieraillut CF-saleilla USA:ssa, Tanskassa, Ruotsissa ja Norjassa ja tämän rajallisen kokemuksen perusteella voin todeta, että Tuusulassa valmennus on mielestäni erittäin hyvää.
CrossFit-saleja on rakennettu kellareihin ja vanhoihin rakennuksiin (Kööpenhaminassa esim. vanhaan kirkkoon!) ja osa tiloista on siten sattuneesta syystä ahtaita tai epäkäytännöllisiä. Tuusulan sali on avara ja katto korkealla, joten puitteet ovat kunnossa. CrossFit Tuusulan jäsenenä voin harjoitella myös samojen omistajien Järvenpään CrossFit-salilla, joten halutessani saan tuota kautta vielä lisää vaihtelua hommaan. Voin lämpimästi suositella sekä lajia itsessään että CrossFit Tuusulaa lajin oivallisena harjoittelupaikkana jokaiselle, joka haluaa mielekkään, haastavan ja kehittävän liikuntaharrastuksen mukavassa porukassa. Koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa.
-Timo Talvitie
.
Olin katsellut jo parin vuoden ajan netistä CrossFit-sivustoja, mutta en ollut uskaltanut mennä mukaan, sillä ajattelin olevani liian vanha (40+), voimaton ja kömpelö kyseiseen lajiin. Onnekseni naapuriin muutti henkilö, joka oli lajin harrastaja ja rohkaisi minut mukaan. Jo On ramp -kurssilla sain todeta, että kun porukka on mukavaa, harjoitukset rankkoja, mutta hauskoja ja valmennus ammattitaitoista, niin monenlaisella kuntopohjalla ja taitotasolla varustettu henkilö saa liikunnasta tehot ja ilon irti. En ollut ennen tätä kurssia ikinä tarttunut painonnostotankoon tai karhukävellyt sitten kouluvuosien. Tekniikat tuntuivat ja osa tuntuu edelleen aika haasteellisilta, mutta pikku hiljaa ne ja voimatasot ovat kääntyneet noususuuntaan. Tunneilla on turvallista olla, sillä valmentaja kiertää yleensä joka tunnilla antamassa henkilökohtaista opastusta sitä tarvitseville (lue: olen saanut sitä lähes joka tunnilla, tarvetta on). Liikkeitä voi aina skaalata omaan taitotasoon sopiviksi, ikinä ei tarvitse seisoskella katselemassa seinäruusuna muiden tekemistä. Olen ollut todella hämmästynyt siitä, miten mukavaa porukkaa salilla käy: kannustusta riittää ja ketään ei arvostella negatiivisesti. On mukava treenata voimakkaiden ja taitavien urheilijoiden kanssa samalla tavalla, vaikka omat taidot ja voimatasot ovat (vielä toistaiseksi) alkutekijöissään.
Olen periaatteessa liikkunut koko ikäni, mutta CrossFit on hauskinta, mitä olen kokeillut. Lisäksi se on tehokasta ja vaihtelevaa, mikä ainakin itselleni on tärkeää. Monet liikkeistä ovat sellaisia, että ne harjoittavat samalla kertaa useita lihasryhmiä ja samalla liikkuvuutta. Valmentajat Tuusulan salilla jaksavat panostaa siihen, että liikkeet tulee tehtyä mahdollisimman hyvillä tekniikoilla ja oikeilla painoilla. Suuresti arvostan myös sitä, että on olemassa valmentaja, joka on laatinut ohjelmoinnin ja minun tarvitsee vain tulla paikalle ja tehdä tuntisisällön mukaan liikkeet. Näin ei tule jämähdettyä yhteen ja samaan saliohjelmaan, vaan monipuolinen kehittyminen on varmaa. Ohjelmointi Tuusulassa on rakennettu mielestäni niin, että vaikka iän myötä palautuminen on jo heikompaa, pystyn käymään jopa 4-5 kertaan viikossa treeneissä muiden kuntoilujen (juoksu, kävely, pyöräily, hiihto) lisäksi.
Itselleni hyödylliseksi olen kokenut myös salilla tarjottavat muut aktiviteetit: on joogaa, pilatesta, kuntonyrkkeilyä, kehonhallintaa/huoltoa, voimistelutekniikkaa ja silloin tällöin kaikenlaista muuta mukavaa. Vaihtelu pitää mielen virkeänä kehon lisäksi! Ja vaikka oppiminen iän myötä vaikeutuu, olen kokenut todella monta mukavaa oppimisen ja ahaa-elämyksen hetkeä. Voin todella suositella kaikille CrossFit Tuusulan asiantuntevaa ja mukavaa liikuntaelämystä!
Minna, + 40 v nainen
.